Tänään on äitienpäivä ja Eurooppapäivä.
Minulle Eurooppa on ollut aina luonnollinen osa ajatteluani. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, äänestin KYLLÄ. Sillä oli minulle jotain suurempaa merkitystä: tunnetta vapaudesta, yhteenkuuluvuudesta ja mahdollisuuksien olemassa olemisesta. Ne olivat nuorelle Minnalle merkityksellisisä asioita.
Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle edelleen paljon isompi asia kuin jäsenmaksut, elpymispaketit tai sääntely. Suomi on muuttunut aidosti avoimeksi, länsimaiseksi demokratiaksi. Lainsäädäntömme pohjautuu monelta osin eurooppalaiseen lainsäädäntöön ja se on ollut meille suomalaisille hyvä asia. Tunkkainen suomettuneen punamulta-ajan jakopolitiikka, tiettyjä yrityksiä ja toimialoja suojaava ja tukeva politiikka on ollut pakko jättää taakse ja uudistaa ja avata markkinoita, sekä tehdä turvallisuuspoliittisia valintoja kohti länttä. Olemme ankkuroituneet vahvasti osaksi läntisiä demokratioita ja se on meidän ainoa oikea paikkamme.
EU jäsenyys on myös mahdollistanut laajan sisämarkkinan kautta mm. vapaan liikkumisen rajojen yli, opiskelun kaikissa unionin jäsenmaissa, edulliset puheluiden hinnat, vahvan kauppapoliittisen aseman kautta toimivammat markkinat ja ylipäätään edullisen hintatason, vakaan rahoitusmarkkinan ja korkotason, työmahdollisuuksia, tasa-arvoa ja hyvinvointia koko Euroopan laajuisesti, vain muutamia asioita mainitakseni. Kyllä Eurooppaan liittyy asioita, jotka eivät niin houkutteleviakaan ole. Niistäkin pitää voida puhua, vaikka olisi Eurooppaan sitoutunutkin.
Äitinä katson huolissani nationalismin, näköalattomuuden, itsekkyyden ja epädemokraattisen kehityksen nousua uudelleen ympäri Eurooppaa. Onko todella niin, että historiasta emme opi riittävästi? Tulen itse tekemään kaikkeni, että omille lapsilleni Suomi, Eurooppa ja koko maailma olisi yhtä avoin, kuin se on ollut minulle.
Oma äitini on opettanut minut tekemään kovasti töitä saavuttaakseen unelmani oman esimerkkinsä voimalla. Hän on omalla uurastuksellaan ja työllään saavuttanut paljon. Työn ohessa opiskelu, eteneminen uralla, akateemiset saavutukset, kielitaito – ja ennen kaikkea, oman intohimonsa löytäminen eli työskentelyn vanhusten hyvinvoinnin eteen. Se on välillä tarkoittanut, että aikaa on fyysisesti ollut perheelle vähemmän mutta samalla antanut esimerkin siitä, mitä kaikkea äitinä ja naisena voi saavuttaa. Aina olen kuitenkin voinut luottaa siihen, että jos joku asia painaa, äiti kuuntelee ja on apuna ja tukena. Nyt on oma vuoroni antaa takaisin, olla tukena ja auttaa. Se tuntuu hyvälle.
Omille lapsilleni haluan olla esimerkkinä kaikesta siitä, josta oma äitini on ollut minulle. Haluan myös opettaa ajattelemaan oikeudenmukaisesti, avoimesti ja suvaitsevaisesti. Haluan rohkaista olemaan oma itsensä ja unelmoimaan. Haluan kannustaa tavoittelemaan unelmiaan ja antaa aina, ehdoitta, rakkautta, apua ja tukea. Mutta ennen kaikkea haluan antaa esimerkin siitä, että naisena voit olla mitä tahansa haluat ja tehdä ja tavoitella ihan kaikkea. Meidän perheessämme saa myös parhaan esimerkin tasa-arvosta, kun mieheni osallistuu täysipainoisesti perheessä kotitöihin ja perheestä huolehtimiseen.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Ja hyvää Europpapäivää meille kaikille!