Joskus saan vastata kysymykseen: mikä eläin, supersankari tai satuhahmo olisit?
Jos Turulle esitettäisiin kysymys: mikä taruolento olisit? – vastauksen pitäisi mielestäni olla fauni. Täynnä villeyttä, yllätyksellisyyttä ja iloa. Faunin hahmossa kiteytyy jotain syvästi inhimillistä ja elävää: sellaista, mitä hauska, ihmisläheinen ja rohkea kaupunki parhaimmillaan voi olla.
Fauni, tuo antiikin mytologioiden puoliksi ihminen, puoliksi vuohi, edusti roomalaisille hedelmällisyyttä, luonnonvoimia ja sensuellia iloa. Kreikkalaisena Panina hän aiheutti paitsi paniikkia, myös hillitöntä riemua ja tanssin hurmaa. Joissain taruissa faunin tanssin jokaista askelta on kuvattu erilaiseksi. Juuri se tekee hänestä kiinnostavan – ja niin myös kaupungista.
Faunin hurmaava villiys ja hetkellinen hallitsemattomuus voisivat olla juuri sitä, mitä Turkukin kaipaa. Kaupungin ei tarvitse olla liian siloteltu tai ennustettava: spontaanien kohtaamisten, löytämisen ilon ja turvallisen eksymisen pitäisi kuulua arkipäivään. Kaupungin pitää sallia myös yllätyksiä.
Berliini tunnetaan vapaamielisyydestään ja jatkuvasta muuntautumiskyvystään. Siellä syntyy spontaanisti uudenlaisia kulttuuri- ja taidetapahtumia – musiikkia puistoissa, installaatioita hylätyissä rakennuksissa. Barcelonassa vilkas katukulttuuri on kaupungin sydän ja sielu. Amsterdamin NDSM-alue, vanha telakka, on muuttunut festivaalien ja vaihtoehtoisten kahviloiden keitaaksi. Se, mikä ennen oli tyhjää, on nyt täynnä elämää.
Yksittäisten ihmisten omaehtoisesta oivalluksesta koko kaupunkia kuvaavaksi ilmiöksi kasvanut esimerkki löytyy Portlandista, missä ”Keep Portland Weird” -kampanja korostaa ylpeyttä erikoisuudesta ja luovuudesta. Katumuusikot, ruokakojut ja spontaanit yhteisötapahtumat muodostavat kaupunkitilan, jossa jokainen voi olla aktiivinen ja näkyvä.
Nämä kaupungit ovat hauskoja – eivät kepeydessään, vaan merkityksellisyydessään. Yksiä fauneja, kaikki tyyni.
Historiallisesti fauni demonisoitiin kristinuskon myötä kiusauksien ja moraalittomuuden symboliksi. Keskiajalla sorkkajalkaisesta faunista tuli sarvipäinen saatana. Ja edelleenkin jotkut näkevät spontaanisuuden, äänekkyyden ja leikkisyyden uhkana järjestykselle. Mutta juuri tässä tasapainossa piilee kaupunkielämän taika: meidän on kestettävä iloa, ääntä ja toisinaan riehakastakin menoa säilyttääksemme elinvoimamme.
Kaupunki ei kasva vain rakenteilla ja investoinneilla – vaan sillä, että annamme sille tilaa hengittää ja ihmisille tilaa yllättyä, kohdata ja leikkiä. Ilo voi olla vastuullista, ja leikki on tulevaisuuden kivijalka. Hauskuutta ei voi täysin suunnitella, mutta sille voi luoda olosuhteet. Se vaatii rohkeutta, riskinottoa ja ennen kaikkea valmiutta päästää hetkittäin irti täydellisestä kontrollista. Mitä moninaisempaa, yllättävämpää ja vapaammin syntynyttä ilo on, sitä aidompaa ja kestävämpää siitä tulee.
Jos olisin kuvanveistäjä, loisin Myllysillan elinkaaripatsaiden seuraksi patsaan: virnistävän, tanssiaskeleen päällä keikkuvan sorkkajalkaisen faunin. Hän muistuttaisi meitä siitä, että kaupunki tarvitsee sisäisen fauninsa – elinvoimaisen, yllätyksellisen ja vähän kesyttömän.
Antaa pan-huilun soida – tanssikoon Turku kuin fauni!
Comments